Suomen puutarhatalous voi hyötyä ilmastonmuutoksesta

Puutarhataloutta harjoitetaan avomaalla ja kasvihuoneissa

Puutarhatuotantoon luetaan kuuluvaksi avomaan viljeltyjen marjojen ja hedelmien tuotanto sekä vihannes-, taimitarha- ja kasvihuonetuotanto [1]. Puutarhakasveja viljellään avomaalla hieman alle 20 000 hehtaarilla ja kasvihuoneissa hieman alle 400 hehtaarilla. Avomaavihanneksista (sipulit, herne, erilaiset kaalit ja juurekset) selkeästi eniten viljellään tarhahernettä, porkkanaa ja ruokasipulia. [2]

Avomaan marjoista suurimman sadon tuottaa mansikka, joka ainoana marjana yltää tuotannossa samaan suuruusluokkaan kasvatetuimpien kasvisten kanssa. Suhteellisen paljon viljellään myös herukoita ja vadelmaa. Hedelmäpuista merkittäviä satoja tekee vain omena. Kasvihuonekasviksista tuotetaan eniten tomaattia ja kurkkua. Lisäksi kasvihuoneissa kasvatetaan kukkia, muun muassa tulppaaneita ja joulutähtiä. [2]

Puutarhayritysten tuotantopinta-ala on viime vuosina pysynyt suhteellisen vakaana, vaikka yritysten lukumäärä on vähentynyt. Tilojen keskikoko kuitenkin on kasvanut tasaisesti, ja useiden kasvien sadot ovat kasvaneet tuotantotapojen muuttuessa: esimerkiksi kasvihuoneiden valotus on yleistynyt ja kehittynyt mahdollistaen kasvatuksen myös talvella. [2], [3]

Avomaan kasvisten viljely on nykyään keskittynyt Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan. Ahvenanmaalla kasvatetaan kolmannes maan sipulisadosta. Marjojen kasvatuksessa tärkein maakunta on Pohjois-Savo. Omenan viljelyn pääalueita ovat Ahvenanmaa (yli puolet Suomen omenapuista ja -sadosta), Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa, jotka ovat omenalle ilmastollisesti sopivimpia alueita. Kotimaisista kasvihuonevihanneksista suurin osa tulee Pohjanmaalta lukuun ottamatta ruukkuvihanneksia, joiden suurimmat viljelypinta-alat sijaitsevat Etelä-Savossa. [1], [2]

Lämpeneminen pidentää kasvukautta ja levittää tuotantoa laajemmalle

Ilmastonmuutoksen on arvioitu pidentävän kasvukautta Suomessa kuluvan vuosisadan aikana 1–2 kuukaudella, joten kasvituotannon olosuhteet voivat parantua [4]. Kasvukauden pituuden muutos vaihtelee alueellisesti, mutta muutoksen ennustetaan olevan suurin Etelä- ja Lounais-Suomessa [5], missä puutarhataloutta enimmäkseen harjoitetaan. Kasvukauden lyhyys on nykyään yksi tärkeimmistä kasvintuotantoa rajoittavista tekijöistä Suomessa. Kasvukausi on nykyään Etelä- ja Länsi-Suomessa monta viikkoa pidempi kuin idässä ja pohjoisessa [6].

Kasvukauden pidentymisen ja lämpimämpien talvien ansiosta useita puutarhatalouskasveja on tulevaisuudessa taloudellisesti kannattavaa viljellä laajemmassa osassa Suomea kuin nykyään: esimerkiksi hedelmänviljely voi laajentua nykyistä pohjoisemmille alueille. Myös viherrakentamisessa käytettävien kukkakasvien, pensaiden ja puiden valikoimat tulevat laajenemaan. [4]

Omenan tuotanto hyötyy lämmöstä ja uusista jalostetuista lajeista

Omenan (kuva 1) tuotanto tulee hyötymään merkittävästi ilmastonmuutoksesta. Ilmaston lämpeneminen ja uusien lajikkeiden jalostus saattavat lisätä omenatarhojen määrää aina Jyväskylän korkeudelle saakka vuosisadan puoleen väliin mennessä. [4] Omenan kasvatuksen pohjoisrajoilla puiden tulisi olla kesällä tai alkusyksyllä satoa tuottavia lajikkeita. Etelä-Suomessa kannattaisi jalostaa kasvatukseen nykyistä suurempaa lämpösummaa vaativia, myöhemmin syksyllä kypsyviä lajikkeita, jotka tarjoaisivat markkinoille kotimaista omenaa vielä talvellakin. [4], [7], [8]

Lounais-Suomessa voi olla mahdollista tulevaisuudessa kasvattaa ammattimaisesti päärynää ja luumua. Omenan, päärynän ja luumun tuotantoa saattavat kuitenkin merkittävästi rajoittaa satunnaiset kovat talvipakkaset, minkä vuoksi tulisi käyttää ja jalostaa talvenkestävien lajikkeita. [4], [7], [8]

Kovien pakkastalvien harventuminen hyödyttää marjanviljelyä

Talvehtivia kasveja auttaa pidemmän kasvukauden lisäksi se, että ankarat pakkastalvet harventuvat, mistä esimerkiksi vadelma ja pensasmustikka tulevat hyötymään merkittävästi [4], [9]. Myös mansikka ja herukat hyötyvät talvien leudontumisesta, ja niiden tehokkaalla viljelyllä voidaan saada hyviä satoja [10], [11], [12].

Käyttämällä sopivia lajikkeita marjantuotantoa voidaan laajentaa nykyisiltä kasvualueilta pohjoisemmaksi [10], [11], [13]. Lisäksi pyritään jalostamaan jatkuvasatoisia lajikkeita, jotka pystyisivät tuottamaan kukka-aiheet, kukat ja marjat saman kasvukauden aikana. Näin voidaan hyötyä paremmin pidemmästä kasvukaudesta. Jalostuksen haasteena on myös saada kasvi kestämään kylmää riittävän hyvin, jotta se tuottaisi satoa vielä myöhään syksyllä.

Vihannesviljelylle on etua lisääntyvästä lämmöstä ja pitenevästä kasvukaudesta

Vihannesviljely on suuri hyötyjä suomalaisessa puutarhaviljelyssä, sillä kasvava lämpösumma mahdollistaa erittäin satoisten lajikkeiden viljelyn. Pitkää kasvukautta vaativien vihannesten, kuten purjon, viljely saattaa tulevaisuudessa palata tuotantoon. Ilmaston lämmetessä avomaavihannesten lähituotannosta saattaa tulevaisuudessa tulla merkittävää myös Keski- ja Pohjois-Suomessa. [4]

Avomaan vihanneksista kasvukauden pitenemisestä voi hyötyä etenkin sipuli (kuva 2), jota nyt istutetaan peltoihin lähinnä edellisenä kasvukautena kasvatettuina istukkaina. Kasvukauden pidentyessä suoraan siemenestä kasvatetut sipulit ehtisivät kasvaa kesän aikana riittävän suuriksi, mikä alentaisi tuotantokustannuksia huomattavasti. [4] Sipulin suorakylvöä, jossa siemen kylvetään muokkaamattomaan maahan,käytetään menestyksekkäästi jo Ahvenanmaan suotuisissa ilmasto-oloissa [2].

Kasvihuoneviljelyn kannattavuus voi kasvaa

Ilmastonmuutos ja tuotantomenetelmien kehittyminen voivat parantaa suomalaisen kasvihuoneviljelyn kannattavuutta huomattavasti, ja tuotantotehokkuus voi nousta jopa yhdeksi Euroopan parhaimmista. Kasvihuoneiden lämmityskustannukset todennäköisesti alentuvat leudontuneiden talvien myötä 2040-luvulle tultaessa Tanskan ja Hollannin nykytasolle eivätkä ennustetut kesälämpötilatkaan nouse liian korkealle rajoittamaan tuotantoa. Sademäärien arvioidaan kasvavan, mikä takaisi puhtaan kasteluveden riittävyyden. [4]

Nykyään lähinnä avomaalla kasvatettavia lajeja, kuten vadelmaa ja mansikkaa, saatetaan tulevaisuudessa kasvattaa yleisemmin myös kasvihuoneissa, koska niin voidaan pidentää sadontuotantokautta ja vähentää liiallisten sateiden aiheuttamia satovahinkoja. [14] Lisäksi kasvien saamaa valomäärää on helpompi hallita kasvihuoneissa, mikä voi tehostaa tuotantoa [3].

Tulevaisuudessa saattavat yleistyä erilaiset kasvihuone- ja avomaaviljelyn välimaastoon sijoittuvat kasvatustavat, joita vasta tutkitaan. Mansikan kasvatukseen saattaa soveltua tunneliviljelytekniikka, jossa kasveja kasvatetaan kevytrakenteisissa kasvihuoneissa ilman erityistä kasvihuonetekniikkaa [15]. Mustaherukan kasvatuksessa puolestaan on selvitetty mahdollisuutta käyttää avomaaviljelyssä muovikatetta, tihkukastelua ja kastelulannoitusta, mikä toisi kasvatusta astetta lähemmäs kasvihuoneviljelyä. Satojen pitäisi kuitenkin olla riittävän suuria, jotta menetelmän kustannukset pystyttäisiin kattamaan. Mustaherukan välimuotoinen kasvatus näyttäisi olevan kannattavaa Pohjanmaalla ja Kainuussa, mutta Lapissa satotasojen nousu ei riitä kattamaan lisääntyneitä tuotantokustannuksia. [16]

Lämpötilan muutokset aiheuttavat puutarhakasveille myös ongelmia

Talvien ja kesien lämpenemisestä voi olla puutarhakasveille myös haittaa. Nykyiset Suomessa viljeltävät puutarhakasvit on sopeutettu nykyilmastoon. Ne on muun muassa karaistettu kestämään pakkastalvia. Leudoissa talvisäissä kasvien kylmäkaraistuminen voi purkautua, jolloin kasvit eivät selviäkään pakkasjaksojen yli. Keväthallojen yleistyminen voi palelluttaa talvilevosta liian varhain heränneet silmut ja kukka-aiheet. Jos maan pinnalla ei enää jatkossa ole talvisin eristeenä pysyvää lumipeitettä, suurenee juuriston talvipakkasvaurioiden vaara. [17]

Lämpimämmät kesäpäivät voivat nopeuttaa nykyisin viljeltyjen lajikkeiden yksilönkehitystä, jolloin hedelmä-, marja-, siemen- ja sipulisatokasvien sadot pienenevät [4], [18] Kasvihuoneissa kesien lämpeneminen puolestaan saattaa nostaa lämpötiloja liian korkeiksi [19].

Vanhat ja uudet kasvintuhoojat hyötyvät muuttuvista olosuhteista

Kasvintuhoojien, eli kasvitautien ja tuholaisten, arvioidaan lisääntyvän ja menestyvän tulevaisuudessa, koska ilman ja maaperän kosteus lisääntyy, lämpötilat nousevat, lämpösumma saavutetaan varhaisemmassa vaiheessa ja talvikaudet leudontuvat [4], [20]. Tulevaisuuden lauhojen talvien takia myös entistä useampi tuholaislaji pystyy talvehtimaan Suomessa [4], [21]. Erityisen hyvin olosuhdemuutokset hyödyttävät niitä eliöitä, jotka voivat kehittyä vähävaloisessa syyskosteudessa. Tällaisia ovat esimerkiksi etanat ja sienitaudit [4].

Ilmaston lämpeneminen edesauttaa uusien tuholaistulokkaiden leviämistä ja juurtumista Suomeen [21], ja kasvava tuholaislajimäärä pystyy tuottamaan pidentyvän kasvukauden ansiosta useamman sukupolven vuodessa [22]. Uusien tuholaisten leviämiseen vaikuttavat ilmastollisten olosuhteiden lisäksi myös samankaltaisuudet alkuperäisympäristön kanssa, luontaisten vihollisten puuttuminen sekä sopivien isäntäkasvien esiintyminen [23].

Lajimäärällisesti mitattuna puutarhaviljelyn osa-alueet, kuten puutarhat ja avomaat, ovat otollisempia elinympäristöjä uusille tuholaisille kuin peltoviljelmät [23]. Toisaalta puutarhakasvien viljelyssä voidaan ottaa käyttöön kasvintuhoojariskejä vähentäviä menetelmiä, kuten kasvuston katteita, helpommin kuin peltoviljelyssä [24]. Kasvihuonetuholaiset ovat enemmistönä niissä tuholaisissa, joiden leviämisen tasoa ei voida tarkalleen arvioida [23]. Yksi esimerkki uusista etelästä leviävistä tuholaisista on etelänjauhiainen (Bemisia tabaci), joka uhkaa erityisesti kasvihuonetuotantoa [25].

Taudinaiheuttajien uhka lisääntyy ilmaston lämmetessä

Ilmastonmuutoksen seurauksena kasvintuotantoa uhkaavat erityisesti virukset, bakteerit ja sienitaudit. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa erityisesti vektorilajeihin, eli lajeihin, joissa eliö kuljettaa taudinaiheuttajaa isäntäeliöstä toiseen. [26] Ilmastonmuutoksesta hyötyviä puutarhatalouden taudinaiheuttajia ovat muun muassa jauhemaiset homeet, Phytophthora-sienilajit sekä jotkin bakteerit. Jauhemainen home on ollut viime vuosina kasvava ongelma esimerkiksi puna- ja valkoherukoissa. [27]

Vieraslajit saattavat pysyä havaitsemattomissa pitkän aikaa ja muuttua ongelmaksi ilmasto-olojen vaihtuessa niille suotuisiksi [28]. Myös sellaiset kasvitaudit, jotka eivät ole ennen pystyneet talvehtimaan Suomessa, saattavat jäädä Suomeen pysyviksi [17].

Vaikka ilmastonmuutoksella on suuri rooli kasvitautien leviämisessä, ihmislähtöinen toiminta on sen suurin riski. Riskien lisääntymiseen ovat vaikuttaneet muun muassa viljelytekniikan muutokset, lajikevalinnat sekä kasvimateriaalin lisääntyvä tuonti. [4]

Muutoksiin voidaan sopeutua uusilla kasvilajeilla, kastelulla ja riskienhallinnalla

Suomen puutarhatalouden mahdollisuudet hyötyä ilmastonmuutoksesta ovat lähtökohtaisesti hyvät. Ammattimaista tuotantoa tulisi sopeuttaa muuttuviin oloihin ensisijaisesti jalostamalla ja testaamalla uusia monivuotisia hedelmä-, marja- ja viherrakentamiskasveja ja niiden lajikkeita. Jalostettavien kasvien tulisi pystyä sekä tuottamaan hyviä ja laadukkaita satoja Suomen kesän pitkässä päivässä että olla talven- ja hallankestäviä. Sään ääri-ilmiöiden ja kasvintuhoojien aiheuttamien riskien ennalta ehkäisemiseksi tulee myös kehittää uusia riskinhallintakeinoja ja edistää niiden käyttöä. [4]

Tilatasolla muuttuviin ilmasto-oloihin voidaan varautua muun muassa säätelemällä puutarhakasvien kasvuympäristöä eri tavoin, kuten huolehtimalla kastelusta kuivina kausina esimerkiksi eri sadetusmenetelmillä ja torjumalla hallaa harsojen avulla. [4]

Nykyistä suuremmallekin kotimaiselle puutarhatuotannolle saattaisi olla kysyntää, jos kuluttajahinnat säilyvät kohtuullisina. Esimerkiksi tomaatin, omenoiden, mansikan sekä vähemmän käytettyjen kasvituotteiden, kuten vadelman ja purjon, kaupallinen tuotanto on tällä hetkellä Suomessa kulutusta vähäisempää [29].

Vaikka ammattimainen tuotanto ei esimerkiksi taloudellisista syistä laajenisikaan, voi ilmastonmuutos joka tapauksessa saada kotipuutarhurin kokeilemaan uusien marja-, hedelmä- ja kukkakasvien kasvattamista. Satunnaiset huonot satovuodet sallivan, mutta menestyvän harrastusviljelyn arvioidaankin leviävän pohjoisemmaksi, jopa Lappiin asti. [4]