Sopimukset ohjaavat kansainvälistä ilmastopolitiikkaa

YK:n ilmastosopimus määrittää yhteiset tavoitteet

Kansainvälisellä tasolla tärkein ilmastopolitiikan tavoitteiden määrittäjä on Yhdistyneet Kansakunnat (YK). Rio de Janeirossa vuonna 1992 järjestetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin yhteydessä päätettiin YK:n ilmastonmuutosta koskevasta puitesopimuksesta eli YK:n ilmastosopimuksesta (United Nations Framework Convention on Climate Change, UNFCCC). Sopimus tuli voimaan vuonna 1994, jolloin myös Suomi ratifioi eli vahvisti sen. Sopimuksen on ratifioinut kaikkiaan 197 osapuolta. [1], [2]

YK:n ilmastosopimuksen keskeisenä päämääränä on ilmakehän kasvihuonekaasujen (ihmistoiminnan aiheuttamien päästöjen) pitoisuuden vakauttaminen vaarattomalle tasolle. Tämä taso tulisi saavuttaa sellaisessa ajassa, että ekosysteemit ehtivät sopeutua ilmastomuutokseen luonnollisella tavalla. Samalla tulee pyrkiä elintarviketuotannon ja kestävän taloudellisen kehityksen turvaamiseen. [3], [1]

Sopimuksessa on sekä kaikkia osapuolia sitovia velvoitteita että erityisiä velvoitteita teollisuusmaille. Kaikilla mailla tulisi olla ilmastonmuutosta hillitsevät ja ilmastonmuutokseen sopeuttavat ohjelmat ja niiden tulisi raportoida kasvihuonekaasujen päästöt. Sopimuksen osapuolten tulee myös suojella hiilivarastoja ja -nieluja. YK:n ilmastopuitesopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita. [3], [1]

Ilmastosopimuksen ylin päätöksentekoelin on osapuolten konferenssi (Conference of the Parties, COP), joka järjestetään vuosittain (kuva 1). Ensimmäinen niistä pidettiin vuonna 1995 Berliinissä. Suomen osallistumista YK:n ilmastoneuvotteluihin koordinoi ympäristöministeriö [1].

Ilmastopuitesopimusta täydentävä Kioton pöytäkirja sisälsi velvoitteita vain kehittyneille maille. Kioton pöytäkirjan jälkimmäinen velvoitekausi päättyi vuonna 2020. [4], [5] Tämän jälkeen kansainvälinen ilmastopolitiikka perustuu Pariisin ilmastosopimukseen. [1]

Pariisin ilmastosopimus pyrkii rajoittamaan maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen

YK:n ilmastosopimuksen 21. osapuolikokouksessa Pariisissa 12.12. 2015 sovittiin uudesta, kattavasta ja oikeudellisesti sitovasta ilmastosopimuksesta. Pariisin ilmastosopimus täydentää vuonna 1992 solmittua YK:n ilmastosopimusta. Pariisin sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa. Sopimus astui voimaan 4.11.2016, kun vaadittu voimaantulokynnys (vähintään 55 osapuolta, joiden yhteenlasketut päästöt ovat vähintään 55 prosenttia maailmanlaajuisista päästöistä) ylittyi. [6], [7] Pariisin ilmastosopimuksen on ratifioinut 193 YK:n ilmastosopimuksen 197 osapuolesta [8]. Suomi ratifioi sopimuksen 14.11.2016. [6]

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan. Samalla pyritään toimiin, joilla lämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 asteeseen. Tavoitteena on, että maailmanlaajuisten kasvihuonekaasupäästöjen huippu saavutettaisiin mahdollisimman pian, jonka jälkeen päästöjen pitäisi kääntyä laskuun, niin että kasvihuonekaasujen päästöt ja nielut olisivat tasapainossa vuosisadan jälkipuoliskolla. Sopimuksessa on asetettu pitkän aikavälin tavoite myös ilmastonmuutokseen sopeutumiselle ja ilmastokestävyydelle. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa toimia, joilla saadaan rahoitusvirrat suunnattua kohti vähähiilistä kehitystä. [6], [7]

Pariisin ilmastosopimuksessa ei ole määrällisiä tavoitteita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle, vaan sopimuksen osapuolet sitoutuvat laatimaan ja saavuttamaan omat päästövähennystavoitteensa, niin sanotut kansalliset panokset. Kansalliset panokset ilmoitetaan julkiseen rekisteriin, jota YK:n ilmastosopimussihteeristö ylläpitää. [6], [9]

Osapuolten täytyy laatia säännöllisesti, viiden vuoden välein, uusia päästövähennystavoitteita, joiden on oltava aiempia tavoitteita edistyneempiä. Kaikilta osapuolilta odotetaan kunnianhimoisia, vähitellen kiristyviä toimia usean tavoitteen suhteen: päästöjen vähentämiseksi, ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, ilmastorahoituksen lisäämiseksi, teknologian kehittämiseksi ja siirtämiseksi, toimintavalmiuksien vahvistamiseksi sekä läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Pariisin sopimuksen eri tavoitteiden maailmanlaajuista edistymistä arvioidaan myös viiden vuoden välein, ensimmäisen kerran vuonna 2023. [6], [7]

Ilmastoon vaikuttavia lyhytikäisiä aineita torjutaan kansainvälisellä yhteistyöllä

YK:n kansainvälisten ilmastoneuvottelujen rinnalla on ryhdytty edistämään kansainvälistä yhteistyötä niin sanottujen lyhytikäisten ilmastoon vaikuttavien aineiden, kuten mustan hiilen (noen), metaanin ja muiden hiukkasten ja kaasujen, päästöjen vähentämiseksi. Näiden aineiden elinikä ilmakehässä on lyhyt, mutta myös ne lämmittävät ilmakehää. Osa näistä aineista aiheuttaa myös terveyshaittoja. [10]

Metaania vapautuu ilmakehään muun muassa jätehuollossa ja karjankasvatuksessa sekä fossiilisten polttoaineiden tuotannon sivupäästöinä. Mustaa hiiltä puolestaan syntyy epätäydellisen palamisen tuloksena muun muassa vanhaa teknologiaa käyttävissä voimaloissa ja teollisuudessa, dieselajoneuvoissa, puun pienpoltossa, öljyntuotannon kaasujen soihdutuksessa, eloperäisen jätteen poltossa ja maatalousmaan kulotuksessa. [10]

Mustan hiilen päästöjen vähentäminen on tärkeää etenkin arktisilla alueilla ja talviaikaan. Lumelle ja jäälle laskeutunut musta hiili vähentää näiden vaaleiden pintojen kykyä heijastaa auringon säteilyä, mikä kiihdyttää lumen ja jään sulamista arktisilla alueilla. Suurin merkitys on päästöillä, jotka syntyvät arktisilla alueilla tai niiden lähellä. [10]

Lyhytikäisten ilmastotekijöiden torjumiseksi perustettiin kansainvälinen koalitio vuonna 2012 (Climate and Clean Air Coalition to Reduce Short-Lived Climate Pollutants). Se pyrkii lisäämään ymmärrystä mustasta hiilestä ja muista lyhytaikaisista ilmastotekijöistä sekä rahoittaa toimia lyhytikäisten aineiden päästöjen vähentämiseksi. [10]

Arktisen neuvoston ministerikokouksessa hyväksyttiin vuonna 2015 mustaa hiiltä ja metaania koskeva puiteasiakirja. Siinä jäsenmaat sitoutuvat vähentämään mustan hiilen ja metaanin päästöjä sekä raportoimaan päästöistään ja toimista niiden vähentämiseksi. [10] Vuonna 2017 sovittiin mustan hiilen päästöjen arktisten maiden yhteiseksi vähentämistavoitteeksi 25–33 % vuoden 2013 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Arktinen neuvosto on perustanut erityisen asiantuntijatyöryhmän seuraamaan edistymistä mustan hiilen ja metaanipäästöjen vähentämisessä. [11]

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) kokoaa ja arvioi tietoa

Ilmastopolitiikan päätöksenteon tueksi tarvitaan tieteellistä tietoa, jota tuottaa hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC). Sen perustivat vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) ja YK:n ympäristöohjelma (UN Environment Programme, UNEP). IPCC:n päätehtävä on valmistella ilmastonmuutosta koskevia tieteellisiä raportteja. Niitä valmistellaan tutkijaryhmissä, jotka keräävät ja arvioivat olemassa olevaa tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja siihen sopeutumisesta sekä sen hillintämahdollisuuksista. IPCC ei siis itse tee uutta tutkimusta eikä se myöskään anna täsmällisiä suosituksia toteutettavista ilmastopoliittisista toimenpiteistä. [12], [13]

IPCC laatii säännöllisesti laajoja arviointiraportteja ilmaston nykytilasta, ja tulevasta kehityksestä, ilmastonmuutoksen hillinnästä, vaikutuksista ja niihin sopeutumisesta. Uusimman, järjestyksessä kuudennen arviointiraportin (Sixth Assessment Report) osat on julkaistu vuosina 2021 ja 2022 [14]. Lisäksi IPCC tuottaa erikois- ja menetelmäraportteja ja laatii kasvihuonekaasupäästöjen laskentaohjeistoja. [12]

Lokakuussa 2018 IPCC julkaisi niin sanotun 1,5 asteen raportin (Global Warming of 1,5°C), jonka mukaan maapallon keskilämpötilan nousu ylittää 1,5 astetta vuosisadan puoleenväliin mennessä, mikäli lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia. Tämän rajan ylittämisellä olisi merkittäviä vaikutuksia elämälle maapallolla. Raportti käy läpi näitä vaikutuksia, vertaa niitä kahden asteen keskilämpötilan nousuun ja esittelee keinoja, joilla keskilämpötilan nousu on mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen. Raportti antaa selkeän viestin, että tähän mennessä Pariisin sopimuksen alla annetut kansalliset päästövähennyslupaukset eivät riitä, ja että ilmastopolitiikan kunnianhimoa on nopeasti kasvatettava. [15] Vuonna 2007 IPCC:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä. [16]